// archives

Skene

This category contains 43 posts

Debrief

Tarkkasilmäisimmät ja ajantajuiset ovat varmasti huomanneet, että tarkkailijan viimeisimmästä uutisesta on pyörähtänyt jo reippaat kahdeksan (8) kuukautta. Tilanne on itsessään jo huono, ja pahemmaksi sen tekee se fakta, että toimituksen “Hyviä syitä uutistauolle”-laatikko on ollut jo yli vuoden tyhjillään, eli apua siitä ei ole odotettavissa.
Eli taistelukenttä on jo jätetty aikoja sitten, vielä pitäisi suorittaa loppuselvitys [...]

Yhdistyksiä yhden osoitteen alle

Joulukuun alkupuolella julkaistiin yleisölle Suomen airsoft-yhdistykset -sivusto, jonka ilmeinen tarkoitus on kerätä Suomessa vaikuttavat lajiyhdistykset helpommin tarkasteltavaan muotoon. Sivuston tarkoitus ei ole pystyttää katto-organisaatiota, vaan palvella niin harrastajien yhteyttä yhdistyksiin, kuin yhdistysten välistä vuorovaikutusta.

Taantuma iskee myös Kiina-airsoftiin

Erityisesti Yhdysvalloissa jylläävä finanssikriisi ja orastava reaalitalouden taantuma on saanut airsoft-markkinoiden todelliset valtiaat, kuten tavarataloketju WalMartin, perumaan jättitilauksiaan tilauksiaan Kiinalaisilta valmistajilta. Tämä näkyy tuottajamaassa suoraan tehtaiden sulkemisina. Näin raportoi Kiinasta

Airsoft ja laki 2008

Airsoft on lajina ollut lainsäätäjien heittopussina säännöllisin väliajoin monenlaisista syistä. Oikeaa asetta muistuttavat harrastusvälineet herättävät silloin tällöin asiallista kritiikkiä, mutta

RS SVD, SRC 416, CA P90

Tunnistitko jo kaikki kirjainyhdistelmät? Kyseessähän olivat sähköasemarkkinoiden lähiviikkojen tärkeimmät julkistukset. Kiinalainen Real Sword laskee markkinoille ensimmäisen out-of-the-box SVD:n eli Dragunovin. Viimeksi SCARien kanssa julkisuutta saanut Star Rainbow Company julkaisee HK416 -imitaatiosarjaansa 2 uutta replikaa. Ja vanha tekijä, Classic Army, jatkaa Sportline -”halpa”aseiden sarjaa P90-konepistoolilla.

WGC:n kuvakilpailu alkaa jälleen

Vuosittaideksi tavaksi tullut WGC:n kalenterikuvakilpailu alkaa jälleen. Viime vuoden 12 voittajan mukanahan oli myös Suomea edustamassa Simon Lindell sekä Otto Tiuri. Vuoden 2008 aiheeksi on valittu laajahko “Airsoft inspiration”. Kuten aiempien vuosien kuvista on voitu

Russian Combat Gear lopettamassa

Russian Combat Gear-niminen varusteliike on ollut jo pidemmän aikaa (useita vuosia..) hieman hämärässä tilassa, nettisivujen ollessa toimintakyvyttöminä, mutta nyttemmin asiaan on tullut uutta valoa.

Redwolfin mainoskilpailu jatkuu

Airsoft-megakauppa Redwolf laittaa asiakkaansa tekemään mainoksia. Kesäkuun lopulla firma käynnisti kilpailun, jossa tarkoituksena on laatia puljulle mainosvideo. Yrittäjiä kilpailu on saanut jo reippaasti, mikä ei ole ihme

Adressi softauksen puolesta

Netissä kierrostaan tekevä adressi kerää nimiä softausta ja paintballia uhkaavaa ehdotusta vastaan. EU:n asedirektiiviin muutosten myötä herännyt Turun Sanomien julkaisema alustava lähestymistapa olisi muuttaa yli

Laatuluettavaa filippiineiltä

Filippiiniläinen airsoft-printtimedia AirsoftXtreme julkaisee tästä lähtien numeronsa myös internet-yleisölle. Naisia ja airsoftia näppärästi yhdistävän lehden tulevat, ja 4 edeltävääkin numeroa, löytyvät nyt siis myös PDF-muodossa

Softaajalle uudet sivut

Tällä hetkellä Suomen ainoana paperisena airsoftmediana toimiva Softaaja on uudistanut sivunsa. Päivitetty, tässä vaiheessa melkein jo portaaliksi kutsuttava sivusto julkaistiin kävijöille

Softaajat huomio!

Jokelan koulusurman jälkeen on valtavirta ihmisistä alkanut suhtautua aseisiin entistä epäilevämmin. Jokaisen airsoftaajan on huomioitava tämä. Siksi nyt suositellaankin entistä enemmän kunnon aselaukun ostamista, sillä Suomen

Uusi pelipaikka JKL:n alueelle

Keski-Suomen pelipaikkarintamalla tapahtui noin viikko sitten: Vaico osuuskunta rakensi Jyväskylän maalaiskunnassa, Vaajakosken kanavuoressa sijaitsevaan vanhaan puolustusvoimien

Airsoft-kirpputori Turussa

Turku Airsoft RY järjestää huomenna lauantaina, marraskuun kolmantena päivänä kirpputorin airsoftaajille. Paikalle saa tulla katsomaan ja ostamaan muiden tuomia varusteita, aseita ja ehkä jotain muutakin.

Kivikko WWI suljettu

Jokin aika sitten koeajaksi pelikäyttöön saadulla, PKS-Airsoftin hallinnoimalla pelialueella, ns.”Kivikko WWI”:lla on pelit loppuneet. Edellämainittu koeaika on päättynyt eikä jatkolupia enää saatu, joten alue

WGC:n valokuvakilpailu ohi

WGC:n tämän vuoden valokuvakilpailu “Blissful & Amusing Airsoft Moments” on päättynyt ja sen voittajat on julkistettu. War Game Club:in vuoden 2008 airsoft-kalenteriin päätyvien kuvien joukossa oli myös

Inokatsulta paljasta pintaa

Jo vähän aikaa sitten Inokatsulta on alkanut ilmestyä uusien tuotteiden myötä esittelykuvia, jotka eivät ole tarkoitettu aivan nuorimmille. Paljasta pintaa näytetään totuttua enemmän ja kyseenalaiseksi jääkin,

Pk-seudulle uusi pelipaikka

Pääkaupunkiseudun pelipaikkatilanne näyttää helpottuvan entisestään, kun tänään 4.7 pelataan ensimmäiset pelit PKS-Airsoftin uudella pelipaikalla Helsingin Kivikossa. Kyseessä ei ole sama pelipaikka, jota

JKLSoft ja Jämsän Paintball

JKLSoft ja Jämsän Paintball ovat olleet yhteistyössä jo jonkin aikaa, nimittäin airsoftaajat ovat saaneet käyttää heidän mainiota pelialuettaan omiin pelitarkoituksiinsa. Käyttöehtona ovat lähinnä olleet lupaukset talkooporukasta

WGC:n kalenterikuvakilpailu

Se on taas se aika vuodesta, kun WGC aloittaa kuvien keräämisen seuraavan vuoden kalenteriinsa. Viime vuonna mukaan päässeet kuvat olivat varsin kansainvälisiä, ja mitä todennäköisimmin niin on myös tänä vuonna. Haettujen kuvien teemana on “Blissful & Amusing

PKS:lle uusi pelipaikka

Pääkaupunkiseudun tuore airsoftyhdistys on pistänyt asioita rullaamaan kiitettävällä tahdilla, ja uusia pelipaikkahankkeita onkin ollut tekeillä jo jonkin aikaa. Kova työ on alkanut tuottaa hedelmää, kun muutama päivä sitten virallistettiin tieto

Vedenpuhdistamon pelit loppuneet

VP-Soft ilmoitti eilisen aikana sivuillaan seuraavasti:
Vuosaaren VP on poistettu pelikäytöstä. Golfkentän aukeamisen johdosta luvat ovat nyt jäissä, ja muovikuulapyssyn kanssa

KT-VA muuttaa

Airsoft-tiimi KT-VA:n nettisivujen domain pääsi toistaiseksi tuntemattomasta syystä vanhentumaan, ja joutui kolmannen tahon haltuun, joka pyytää domainista ruokotonta rahasummaa. Tästä johtuen KT-VA:n sivut siirtyvät uuteen

Infoa Paloheinästä

Jokin aika sitten uutisoitiin pääkaupunkiseutulaisille varmastikin tutun pelipaikan, ns. Paloheinän sulkemisesta. Tuolloin pääkaupunkiseudun pelipaikkatilanne näytti hämärtyvän jopa uhkaavasti, mutta

Juoksuhauta.net kärsii yhteyskatkoksesta

Juoksuhauta.net on ollut pari päivää poissa netistä ja saimme vasta nyt syyn selville. Itse palvelin on kunnossa eikä mitään tietoja ole menetetty tai muuta vakavaa, mutta yhteys

Tarkkailija.net