Featured

Airsoft ja laki 2008

Airsoft on lajina ollut lainsäätäjien heittopussina säännöllisin väliajoin monenlaisista syistä. Oikeaa asetta muistuttavat harrastusvälineet herättävät silloin tällöin asiallista kritiikkiä, mutta liian usein myös lietsottua hysteriaakin. Lain koura uhkaa airsoft-harrastajia tällä kertaa Portugalissa. Paikallisesta rikosaallosta johtuen poliitikot ovat päättäneet näyttää kyntensä ja saattaa kaikki airsoft-aseet luvanvaraisiksi ja vähintään 50% pinta-alaltaan oranssiksi. Sanomattakin lienee selvää, ettei kyseessä olleilla rikoksilla ole mitään tekemistä airsoftin, tai edes airsoft-aseiden kanssa.

Arniesin lautaa lukeneille tuttu nimimerkki Stuntman kertoo pilvien olevan erittäin synkkiä maan airsoft-harrastuksen yllä, sillä kyseinen laki käytännössä estäisi lajin harrastamisen kokonaan.

Lakiehdotuksen aiheuttamat muutokset airsoftille:

-Optisten tähtäinlaitteiden käyttö kielletään
-Harrastajien tulee kuulua valtion hyväksymään airsoft-yhdistykseen
-Kaikkien käytettävien aseiden tulee olla poliisin testaamia ja sertifioimia malleja
-Tehomaksimi 1.2J
-Aseiden pinta-alasta 50% tulee olla maalattu oranssiksi
-Aseissa tulee olla sarjanumero
-Aseiden ja varusteiden sähköinen kauppa kielletään
-Aseiden maahantuonti, myös Shengen-maista, vaatii luvan poliisilta

Voitte kuvitella, että harrastaminen kuvatuissa olosuhteissa on mahdotonta. Asetelma on sikäli mielenkiintoinen, että lajina airsoft laillistettiin Portugalissa 2006 ja siitä eteenpäin kaikki on tehty jo silloin tiukahkon lainsäädännön puitteissa (mm. oranssit kärjet, tehorajoitukset), eikä airsoft-aseiden kanssa ole ollut ongelmia. Ja toisaalta uudessakaan tilanteessa mikään edelläkuvatuista rajoitteista ei koskisi ampuma-aseita. Laki tulee käsittelyyn Portugalissa 10. lokakuuta, jolloin tiedetään enemmän, mihin suuntaan tilanne kehittyy.
Ajantasaista tietoa Arniesin laudalla.

“A small video to support our cause.” (Stuntman)

Muita EU-maita

Viimeksi vastaavanlaista taistelua käytiin Isossa-Britanniassa 2005-2006, jossa lakialoite uhkasi kieltää kaikkien tuliaseiden näköisten esineiden valmistuksen hallussapidon ja maahantuonnin. Nykyään laji kuitenkin on edelleen sallittu kansallisen yhdistyksen alla tehorajoituksella, sekä rankoilla maahantuonti ja kauppamääräyksillä. Laittoman tuliaseen hankinta alkaa olla helpompaa kuin laillisen airsoft-aseen, paikalliset kuvailevat.

Tilanne lähenee samaa mm. Saksassa, jossa airsoft-pelialueiden tulee olla aidattuja ja poliisin hyväksymiä, ja kaikissa aseissa tulee olla sertifikaattimerkintä mm. sen kaliiberista ja tehosta. Lisäksi vain kertatuli on sallittu ja kaikki kiinnitettävät laserit ja valaisimet ovat kiellettyjä.

“which is why I play exclusively in belgium”
nimim. Chevieblazer

Airsoft ja laki Suomessa

Eli Suomessa meillä menee verrattaen hyvin. Päättäjillä pysyy maltti ajatella realistisesti, vaikka julkiseen paniikkiin voisi olla Jokelan ja Kauhajoen jälkeen syytäkin. Suomessa lainsäädäntö puuttuu airsoft-aseisiin lähinnä uhkaavana tekijänä. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä ulkonäön perusteella nämä kaksi voidaan laittaa samaan kategoriaan. Hyvä esimerkki tästä on järjestyslaki joka kieltää niin oikeiden, kuin airsoft-aseidenkin hallussapidon julkisella paikalla.

Järjestyslaki - 10 §

Toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden ja aineiden hallussapito

Seuraavien toisen vakavaan vahingoittamiseen tarkoitettujen tai siihen soveltuvien esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty:

1) teräaseet, rikotut lasiesineet ja muut näihin rinnastettavat viiltämiseen tai pistämiseen soveltuvat esineet;
2) patukat, ketjut, jouset, vaijerit, kaapelit, pesäpallomailat ja muut näihin rinnastettavat lyömiseen soveltuvat esineet;
3) tikat, kuulat ja muut näihin rinnastettavat heittämiseen soveltuvat esineet;
4) syövyttävät sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen taikka lamauttamiseen soveltuvat aineet;
5) ilma-aseet, jousitoimiset aseet, harppuunat, ritsat, puhallusputket ja muut näihin rinnastettavat ampumiseen soveltuvat esineet;
6) terveydelle vaaralliset laserosoittimet.

Ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä erehdyttävästi muistuttavien esineiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske esineitä tai aineita, joiden hallussapito on työtehtävän tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi tarpeen.
Ampuma-aseiden ja räjähteiden hallussapidosta säädetään ampuma-aselaissa (1/1998), räjähdysvaarallisista aineista annetussa laissa (263/1953) ja räjähdeasetuksessa (473/1993).

Suomessa on kuitenkin pysytty järkevissä rajoissa, eikä airsoft-aseita lähiaikojen jännityksestä huolimattakaan luokitella ampuma-aseiksi.

Ampuma-aselaki - 2 § - Ampuma-ase

Ampuma-aseella tarkoitetaan välinettä, jolla ruutikaasunpaineen, nallimassan räjähdyspaineen tai muun räjähdyspaineen avulla voidaan ampua luoteja, hauleja tai muita ammuksia taikka lamaannuttavia aineita siten, että siitä voi aiheutua vaaraa ihmiselle.

Ampuma-aseina ei pidetä seuraavia välineitä, elleivät ne ole ilman erityistietoja ja -taitoja muutettavissa välineiksi, joilla voidaan ampua luoteja tai hauleja siten, että siitä voi aiheutua vaaraa ihmiselle:

1) rakennustyössä käytettäviksi suunnitellut ja valmistetut naulaimet;
2) hengenpelastuksessa taikka tieteellisessä tai teollisessa käyttötarkoituksessa käytettäviksi suunnitellut ja valmistetut välineet.

Ampuma-aseen tekemisestä pysyvästi ampumakelvottomaksi säädetään asetuksella.

Toki aselain tiukentuminen on tällä hetkellä jälleen ajankohtaista, ja puun takaa saattaa ilmestyä mitä kummallisimpia ehdotuksia. Mutta esimerkiksi sunnuntain Helsingin Sanomien aselakia käsittelevistä uutisista ja artikkeleista (ainakin viisi!), välittyy kuva siitä, että asiaan osataan suhtautua järjen kanssa ja riittävällä maltilla. Eiköhän pidetä huoli siitä, ettei päättäjien tarvitse jatkossakaan kiinnittää huomiota airsoftiin, varsinkaan minkään aselain yhteydessä. Tällä saralla no news is good news.

Keskustelu

14 kommentti uutiselle “Airsoft ja laki 2008”

  1. Hokkane | 12.10.2008, 12:34

    Toivottavasti airsoft ei mene tähän jamaan Suomessa. Saksassakin pelaaminen kuullostaisi olevan aivan kauheaa.

  2. Busse | 17.12.2008, 17:44

    En pelkää hetkeäkään että joku tulisi kouluun ammuskelemaan, puukottaisi, tekisi terrori-iskun tai joutuisin edes auto-onnettomuuteen. Pelkään kuitenkin koko ajan, että valtiovalta kieltää tai kiristää taas jotakin.

  3. pena | 26.01.2009, 20:48

    ei kai toi vittu toteudu koska sit on aika paska juttu

  4. rööpe | 15.03.2009, 17:00

    airsoftia pitää saada jatkaa kaikkialla!!!!!

  5. Toni | 23.03.2009, 10:50

    Tosiaan, harrastajat muutenkin tanssivat ohuen nuoran päällä. Tästä puuttuisi enää sen viimeisen nuoran katkaiseminen ja harrastuksen tuhoaminen.

    Eikö metsään mennä juuri purkamaan paineita ja pitämään hauskaa ystävien kesken. Peleihin ei kuitenkaan pääsääntöisesti vaikuta millään tavalla maailmankatsomus tai sosiaaliset lähtökohdat.

    Airsoft on MIELESTÄNI sotaleikki, siinä ei hirveä fyysikko tarvitse olla, jotta sen ymmärtää. Kuitenkin painoittaisin sanaa leikki. Usein harrastukseen ei haluta liittää negatiivisia asioita, kuten sota ja tappaminen. Tappamistahan ei peleissä tapahdu, sotaleikki se sen sijaan on. Nimenomaan leikki.

    Sotaleikkejä on ollut nuorilla vuosisatoja, siitä ei päästä mihinkään.

    Suomen puolustusvoimat on myös sellainen sotaleikki, että eikö pitäisi myös armeija kieltää?

    En jaksa avautua enempää, kiitos ja näkemiin.

  6. Joonas | 09.05.2009, 16:06

    Tänään kuulin radiosta, että suunnittelevat suomeen jotain samantapaista lakia kieltää airsoft aseet. Kyseinen peli kuulemma lisää ihmisten tappamisen halua ja voisi ohjata jonkun sekopään vielä suuremmalla mahdollisuudella tekemään jotain jokelan tapaista.

  7. Tuntematon | 12.05.2009, 15:28

    Mun mielestä airsoft on hyvä tapa purkaa agressioita. Saa räiskiä ja juosta itsensä puhki. Ei sen jälkeen enää tee vahingoittaa ketään.

  8. Tuntematon | 12.05.2009, 15:30

    Ei sen jälkeen tee mieli vahingoittaa ketään.*

  9. santeri | 22.06.2009, 19:34

    jos tolla perijateella mennään niin pitäis viedä kaikki veitset ja ilmakiväärit .. mitä nyt kaikkilla nyt voi vahingoittaa . olen asunut saksassa pari vuotta ja harastanut sielläkin se on avain hirveättä tuohua mitä siel on kaikkea kiellety pitä ol joku vittun merkki asessa et se on valtion hyväksymä jne.

  10. hege95 | 26.06.2009, 15:22

    jos jotain haluaisivat kieltää, niin kieltäisivät marketteja myymästä lelujaan. Luulisin että näin saataisiin 90% niistä
    Yleisillä paikoilla näkyvistä aseista pois.

  11. uula28 | 14.07.2009, 0:23

    Kyllähän niitä politiikkoja osittain ymmärtää ku amerikoissakin on tyhjennetty pankkeja airsoft aseitte kaa mut onhan tommoset säännöt ihan paskoja..

  12. no name | 13.09.2009, 1:14

    Kun on osunut vastustajaan, en kuvittele, että tapoin hänet vaan edelleenkin nauran sille, että kaveri valittaa mistä ampui/miten osui.. Sitten pelin jälkeen voidaan kehua/ylpeillä osumia ja en liitä sitä tappamiseen.

  13. Mr.Nameless | 12.10.2009, 15:55

    Näinhän se on en itse ja tuskin lähes tulkoon ketään liitä airsoftia tappamiseen (Ainakin luulisi niin)

  14. Uunimies | 26.11.2009, 15:09

Kommentoi

Oletko jo Tarkkailija.netin jäsen? Sisäänkirjautuneena voit kommentoida uutisia täyttämättä viereisiä tietoja aina uudelleen.
Kirjaudu / Rekisteröidy

Tarkkailija.net